Ilmavoimien lentäjä innostui mailanrakentamisesta – ”Parhaan palkinnon saan siitä, kun asiakas palaa kentältä hymy huulilla”

Mika ”Vili” Viljamaa myy kaikki mailat fittaamisen kautta ja tunnustautuu Scotty Cameron puttereiden suurimmaksi faniksi Suomessa.

Mika Viljamaa avaa Nordcenterin rangella sijaitsevan lyöntikopin takaseinän. Sen keskiössä on harjoittelu –ja fittausmatto, jonka vierellä Foresight analyysaattori tulkitsee paitsi lyötyjen pallojen suuntaa ja kierteitä, myös mailan liikettä sekä vauhtia.

Silmiinpistävää valmentajan työskentelytilaksi suunnitellussa kopissa on se, että sisätilat ovat pullollaan lapoja, varsia sekä apuvälineitä, joita fittaamisessa käytetään.

Mökki täynnä mailoja, mittavälineitä sekä kokemusta ja näkemystä golfvälineistä. Mailojen räätälöinti Nordcenterissa on muodostunut yhdeksi golfkeskuksen laadukkaimmista palveluista.

Vili Viljamaa isännöi Nordcenterin fittingcenterin ja pro-shopin lisäksi myös Järviseudun Golfseuran pro-shoppia Lappajärvellä.

Vili Custom Golf lukeutuu Suomessa ehdottomiin kärkinimiin, kun lähdetään listaamaan kauppiaita sen prosentin mukaan, kuinka paljon mailoista räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Lentäjä ymmärtää pallon lentolakeja sekä aerodynamiikkaa

Mailojen fittaaminen ja rakentaminen käynnistyi pian sen jälkeen, kun Vili aloitti golfin suoritettuaan green cardin Salossa vuonna 1999.

”Ehkä oli hieman miehessäkin vikaa, mutta minulla meni alkuvaiheilla paljon varsia poikki. Otin selvää siitä, kuinka mailoja kasataan ja mistä osia saa. Siitä käynnistyi lumipalloefekti. Aloin räätälöidä itselleni mailoja, pian samaa palvelua kysyivät ystäväni.”

Ilmavoimien lentosotakoulussa Kauhavalla tuolloin työskennellyt Vili oli lentäjän työnsä johdosta perehtynyt aerodynamiikkaan, golfmailoja rakentaessaan näistä taidoista ja hyvästä numeroiden ymmärtämisestä oli hyötyä.

Oman yrityksen, Vili Custom Golfin hän perusti 2006. Puolustusvoimien palveluksesta Vili pääsi eläkkeelle vuotta myöhemmin, 40-vuotiaana.

”Niin siinä pääsi käymään, että mailojen fittaaminen ja rakentaminen vei minut kokonaan. On tämä ammattikin, mutta suhtaudun siihen kuin mieluisaan harrastukseen. Sielu on täysillä mukana ja senkin olen hyväksynyt, että tuntipalkoille ei pääse. Firma tuottaa hivenen plussaa, palkkatuloa kuitenkin vain marginaalisesti.”

Lappajärven lisäksi Vili Viljamaa veti kahden vuoden ajan Kokkolan pro-shoppia.

Nordcenterin Fream-kenttä isännöi kauden ensimmäistä Finnish Tourin kilpailua toukokuussa.

”Loppukaudesta 2016 kävin avovaimoni kanssa Nordcenterissa pelaamassa ystäväpariskunnan vieraina. Ihastuimme kerralla kenttiin, palvelukokonaisuuteen ja koko resortiin. Asiat loksahtivat nopeasti kohdilleen, ostimme Nordcenterista asunnon, tein sopimuksen shopin ja fittaustilan isännöimisestä.”

Sosiaaliset taidot pääosassa

Vili Viljamaa lukeutuu niihin henkilöihin, joista on helppo huomata palo siihen työhön jota hän tekee. Golfista ja mailoista riittää loputtomasti faktaa ja tarinaa ymmärrettävässä muodossa.

Leimallista on sekin, että hänellä ei näytä olevan minkäänlaista kiirettä varsinaiseen kaupantekoon. Fittaussesioita Vili ottaa päivittäin vain kaksi, aamu- ja iltapäiväksi.

”Joskus räätälöinti kestää puoli tuntia, tunnin tai kaksi. Neljäkin tuntia on mennyt. Tärkeintä on se, että asiakas ostaa vain sellaisia tuotteita, jotka hän on todennut testissä itselleen mieluisiksi ja hyviksi.”

Fittaamisesta hän veloittaa ajasta riippumatta 60 euroa. Mikäli kauppaa syntyy yhdenkin mailan verran, Vili ei veloita mitään menetetystä vapaa-ajastaan.

” Yli 90 prosenttia kävijöistä ostaa. En koskaan tuputa. Haluan tuottaa ihmisille hyviä kokemuksia, joiden kautta he oivaltavat asioita pelistä ja omasta lyömisestään ja mailoista vaikkei kauppaa tulisikaan. Sekin on osaamista, että toisinaan voi nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että ei kykene mailakaupoilla pelaajaa auttamaan.”

Vili Viljamaa toimii hyvässä yhteistyössä Nordcenterin valmentajan Riku Soravuon kanssa.

80-luvulla kolme perättäistä SM-kultaa amatöörien lyöntipelissä voittanut Riku Soravuo vastaa Nordcenterissa valmennuksesta.

”Nämä liittyvät usein tapauksiin, joissa pelaaja on vielä kehitysvaiheessa, tekniikka hakusessa tai mailanpäähän on oppimisprosessiin liittyen tulossa reilusti lisää vauhtia. Tällöin ohjaan hänet Rikun tunnille ja pyydän palaamaan mailafittaukseen vasta myöhemmin.

Kalliitkin putterit käyvät kaupaksi kun niitä on kokeiltavana

Vili Viljamaan suuri rakkaus golfvälineissä ovat Scotty Cameronin suunnittelemat putterit. Hänellä on niitä varastossa noin 70 erilaista, oletettavasti enemmän kuin yhdelläkään muulla kotimaisella jälleenmyyjällä. Putteristaan mies tunnetaan. Vilin ääni muuttuu lähes hartaaksi hänen aloittaessaan tarinansa Scotty Cameronin tuotteista.

Arvokkaimmat ovat lukitussa vitriinissä, joka on melkoinen katsemagneetti ohjaten shopissa vierailevat kokeilemaan markkinoiden arvostetuimman putterimerkin tuotteita.

”Scotty Cameronin putterien valmistukseen liittyy tavanomaista huomattavasti enemmän käsityötä, jonka mukanaan tuoman laatua oppii arvostamaan niitä kokeilemalla. Laadukkaat putterit eivät myöskään mene muodista tai käy vanhaksi puumailojen ja rautojen tavoin”, Vili perustelee mieltymystään.

Vaikka Nordcenter ja Lappajärvi eivät ole kaikkein keskeisimpien kulkureittien tai maanteiden varrella, Vilin tekemien fittausten ja kaupankäynnin määrä ovat tasolla, jolla firma pyörii ja joka jättää aikaa muillekin aktiviteeteille elämässä.

”Tässä ammatissa menee useasti työ ja vapaa-aika sekaisin. Kun olen kentän alueella ja klubilla paljon paikalla, asiakkailta tulee hyvin palautetta ja saan helposti uusia kontakteja Golfin sosiaalinen puoli ja ihmisten kanssa toimiminen pitävät virkeinä.”

Asiakkaita tulee Vilin kertoman mukaan ilahduttavan paljon ympäri Suomen.

”Edellisviikolla asiakas Pohjanmaalta ajoi 480 kilometriä Raaseporiin. Fittauksen jälkeen hän kävi suihkussa, söi kanssani lounaan ja ajoi takaisin kotikonnuilleen. Yleisesti suosittelen vieraille Nordcenterissa fittauksen yhteydessä kierrosta ja ruokailua, näistä muodostuu hyvä kokonaisuus”, Vili Viljamaa muistuttaa lopuksi ilman tuputtamisen sävyä puheessaan.

Artikkeli löytyy golfpiste.com:sta ja sen on kirjoittanut Teemu Tyry. Lue lisää fittauksesta täältä!